maanantai 11. kesäkuuta 2012

Minttunen EUR fs 24

Piti ihan itsellekin etsiä näyttelytulossivustolta pitäviä todisteita viime lauantailta, jolloin käytiin Mintun kanssa Hyvinkäällä noviisiluokassa.
Heti arvostelun alettua Donatella Mastrangelo ja Marianne Roth arvioivat Minttua yhdessä. Kehuja tuli kummaltakin vartalosta ja Donatella tykkäsi myös turkista ja väristä. Mintun kuviota päätettäessä Donatella oli heti täplikkään puolella ja Marianne sanoi, että Minttu on "nonspecified tabby" eli kuvio ei ole hyvä tiikeri tai täplikäs.
Tuomarit tulivat kuitenkin siihen tulokseen, että Minttu menee rekisteriin täplikkäänä ja nyt täällä sitten asustaa noviisi eurooppalainen!

Tällaiset todisteet löytyi jo näyttelytulos sivustolta, kun haki Minttu nimellä. Yliviivasin toiset kissat ja tuossa näkyy Mintun kotikissaluokan voitto, että noviisihyväksyntä :)


Nyt pitäisi saada kuitti rekisteröintimaksusta postilaatikkoon asti ja sitten onkin hiukan odotusta, kun seuraava rotutoimikunnan kokous on vasta heinäkuun alussa (edellinen oli 5.6. josta tietty just myöhästyi). Ikävä kyllä näillä näkymin vaikuttaisi, ettei Mintun kanssa ehditä ilmottautua eurooppalaisten juhlanäyttelyyn, joka on 11.8. ,koska näyttelyilmottautuminen sulkeutuu 30.6. Tosin toivon, että sitä jatkettaisiin tai voisin ilmoittaa Mintun jo ilman rekisteröintinumeroa, koska kyllä papereiden luulisi elokuuksi saapuvan.

Seuraava näyttelyni tosin on jo SUROK 28.7. Espoossa, sillä ilmoitin Topin kotikissaluokkaan. Ilmoitushetkellä siellä oli lauantaille ilmottautunut vain yksi pitkäkarvainen kotikissa, joten aika vähän kotikissoja vielä tulossa. Tosin nyt on ilmottautunut myös muutama kotikissa lisää. Ilmoittauneitakin oli alle 300 max 600 kissan näyttelyyn, mutta voihan sitä nyt hyvinkään jälkeen tulla ilmottautumisia, kun on mahdolliset valmistumiset pois alta ja voi ilmoittaa uuteen luokkaan suoraan.

Tässä vielä muutama kuva Mintun arvostelusta :)

Donatella tutki turkkia (luultavasti tarkisti onko varmasti hopea)


Mariannen käsissä pää tutkimuksessa


Tässä taidettiin tutkia onko mahassa valkoista :D


"Joko lähetään kotiin?"


Tällaisten otsikoiden alta löytyi Mintun tiedot, mutta en saanut hyvää kuvaa pikkutekstistä.


Meidän virallinen osuus oli sitten jo heti aamusta ohi, mutta iltapäivällä juhlittiin tuttujen ja uusienkin tuttavuuksien kanssa Minttua kuoharin kera. Oli se mukava huomata, miten moni itselle aiemmin tuntematonkin eurooppalaisihminen oli onnittelemassa ja ihastelemassa Minttua. Kuviakin Mintusta otettiin SER-FER:in lehteen ja kai ihan juhlanumeroakin varten, koska Minttu on hyvä kilpikonna (tarpeeksi punaista) ja hyvä hopea sekä väriltään erikoisemmasta päästä.

Tässähän on myös pakko liittyä eurooppalaiskissarenkaaseen, jotta saa sitten kotiin ne lehdet, joissa Minttukin esiintyy ;) Toki olisi kyllä muutenkin liittymässä tuon lehden ja muiden hyötyjen vuoksi.

Tää tilanne on hiukan outo, koska mulla on nyt kotona rotukissa, mutta mikään normaalielämässä ei muuttunut. Useimmitenhan uusi rotukissa tarkoittaa uutta kissaa eikä samaa vanhaa rakasta ihanuutta. Nyt on myös hiukan orpo olo, kun se pitkään odotettu tapahtuma on ohi ja pitäisi alkaa perehtyä rotukissojen serti- ja titteliasioihin. Sen jo tiedän, että kolmella kotimaan sertillä irtoaa Champion-titteli, johon aletaankin ekana keräämään sertejä. Olisi ihan mukava, jos Minttu olisi jo ainakin Champion ennen ensimmäistä pentuetta, kun siihen ei edes vaadita kovin paljoa.

2 kommenttia:

  1. Onnea Mintulle! Terveisin Kissiksestä eksynyt uusi ja innokas lukija. :)

    Jäin miettimään tuota erkkariasiaa, että voikohan sen ilmoittautumisen tehdä niin kuin pentujen kanssa, että rekkarinumeron tilalle laittaa vaan, että "rekisteröinti kesken" ja sitten ilmoittaa sen myöhemmin näyttelysihteerille. Meillä vielä mietitään ko. näyttelyä. Kiva olisi lähteä, kun näitä järjestetään niin harvoin. :)

    VastaaPoista
  2. ^Kiitos tuosta rekkarinumerovinkistä. Täytyykin tiedustella näyttelysihteeriltä voiko näin toimia myös noviisin kohdalla. Olisi nimittäin todella kiva päästä tuonne erikois-/juhlanäyttelyyn, kun ei niitä kovin usein ole (ja aloittelevalle kasvattajalle uudet tuttavuudet ja näkyvyys olisi vaan hyväksi).

    VastaaPoista