maanantai 29. heinäkuuta 2013

Pennut 18vrk

Nyt niitä kuvia pitkästä aikaa. Pennut ulkoilevat jo pesästä omatoimisesti ihmisten valvonnassa eikä Minttukaan enää panikoi samalla tavalla kuin alkuun pesästä ulkona olevista vauvoista. Vauvat myös osaavat halutessaan mennä takaisin pesään, joka tärkeä taito. Sitten sitä kuvasaastetta:

Koko kuusikko ulkoilemassa. Viltillä on helpompi pysyä jaloillaan ja se on lämmin toisin kuin lattia.

Tessa-täti tutkii mitä otuksia on oikein päästetty vapaaksi. Uskomatonta kyllä Tessa jopa nuolaisi Kermistä muutaman kerran. Itse odotin tassulla mäiskintää.

Mamman tilannetarkistus

Pentu 5 eli Pullu

Pennut 3 ja 5 eli Sirvi käyttämässä Pullua tyynynä

Pentu 1 eli Uuno

Pentu 2 Kermis

Pentu 4 Kilpuri, taustalla Kermis ja Pullu

Pentu 6 Hämy

Sirvi

Uniset pennut pesän ulkopuolella ja hereillä olevat sisäpuolella. Pennuilta mennyt pesän ja leikkialueen merkitykset väärin päin?

Pennut saivat eilen vieraita, kun pentujen isukin kasvattaja kävi katsomassa pikkuisia. Samaa mieltä oli siitä, että ihan euroilta näyttävät ja kehtaa kuulemma oman kasvatin jälkeläisiksi tunnustaa :D Nyt haluaisi jo tietää millaisia näistä tulee isona, mutta saavat kyllä pysyä pieninä vielä hetken. Pitäisi jossain vaiheessa oikeasti myös päättää kumpi tytöistä jää kotiin. Kahden hienon välillä on vaikea valita varsinkin, kun toinen ehkä on hopea tai sitten ei. Kiusakseni Pullu ja Sirvi näyttävät myös omiin silmiini hienoilta kissan aluilta, Hämyn seurakissaolemuksesta puhumattakaan. Hämyllä tosin näyttäisi olevan rufismia hiukan, joten näyttelytähdeksi siitä ei välttämättä ole. Mutta tärkeintähän on ihana lemmikki eikä kaikkien tarvitse näyttelyihin koskaan mennä :) Eikä Uunossakaan mitään vikaa ole paitsi sukupuoli(jatkoa ajatellen) ;).

1 kommentti: