maanantai 5. elokuuta 2013

3,5vk

Pennuista on tullut jo hyvin eläväisiä. Osa (varsinkin Sirvi) ottaa jo juoksupyrähdyksiä, painii lelujen kanssa (edelleen erityisesti Sirvi), seikkailee pitkin pentuhuonetta (Sirvi&Hämy ja muutkin) ja tulee syliin kiipeilemään ja nukkumaan. Alle neliviikkoisiksi nämä tuntuvat kauhean isoilta jo. Pentuhuoneen ovi onkin ihmis(t)en ollessa kotona auki. Vielä pennut eivät keittiöön pentuhuoneesta tule, mutta ei siihen varmaan kauan kestä.

Turvallisin leikkipaikka on kuitenkin edelleen pesä, joka laajentui pentujen käyttöön viikonloppuna, kun väliläpän yli alkoi tulla karkureita. Parempi, että pääsevät kulkemaan kaikki edestakaisin kuin, että jäävät eri puolille läppää.

Tänään oli jännä päivä myös ruoan merkeissä. Tarjosin pennuille ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa eli broilerin jauhelihaa kermaviilillä(laktoositonta tietty). Sirvi oli ensimmäinen lautasen reunan natustaja, mutta ei tajunnut miten sitä ruokaa saa suuhun. Uuno natusti lautasta myös jo turhautuneena inisten kunnes avitin pään ruoan luo ja ruoan reunalle. Sitten alkoikin ainakin kermaviiliä kadota pieneen nassuun. Hämy kävi myös lattialle jätettyä lautasta ainakin nuolemassa, mutta Mintun mahaan lähes kaikki ruoka katosi. Niin ne pienet kasvaa ja kohta syövät kuin isot kissat :)

Toin pennuille myös lisää leluja pentuhuoneeseen tutustuttavaksi. Vaikka nyt jaksetaankin riehua koko ajan pidempään, niin päikkärit ovat yhä tärkeitä vauvoille.

Edessä olisi myös pentuhiekkiksen esille laitto. Malttamattomana ostin paakkuuntumatonta hiekkaa ruokakaupasta, vaikka nettitilaus kotiutuu luultavasti tällä viikolla mukanaan hiekkaa. Paketissa on mukana myös kissavauvoille suunnattua pehmeää ruokaa, jota pääsen sitten tarjoilemaan. Minttuun myös uppooa nyt ruokaa kuin vesiämpäriin, jossa on reikä.

Latailen myös myöhemmin pentujen painivideon.

1 kommentti: