Tänään toteutui raskas päätös ystävän päästämisestä pois tästä maailmasta. Topin kunto heikkeni reilun viikon aikana huomattavasti, laihtumista oli tapahtunut jo hiljalleen useampia viikkoja. Nyt kuitenkin Topilta tuntui jo selkäranka silittäessä ja hengitys oli raskasta. Ruoka ei myöskään maistunut viikkoon, oli apaattinen ja silmät vuotivat. Tämän perusteella oli suhteellisen helppo tehdä päätös, että Topin ei tarvitse enää kärsiä pitkään. Helppo päätös ei ollut, mutta en halunnut, että rakas perheenjäsen joutuu kärsimään.
Topi nukkui pois Viikin yliopistollisessa eläinsairaalassa ja luovutin ruumiin tutkimus- ja opetuskäyttöön. Rakas perheenjäseneni katosi, kun sydän pysähtyi, ja nyt Topi antaa vielä kerran jotain tälle maailmalle, josta tuli lähtö liian aikaisin.
Lepää rauhassa rakas, en unohda sinua <3