SUROK järjestää tänä viikonloppuna näyttelyn Helsingissä Kaapelitehtaalla. Mintun, Nutun ja minut löytää paikan päältä molempina päivinä. Molempina päivinä paikalla on myös Jack(Errun Lupsakka lordi) ja sunnuntaina vielä Uuno(Errun Punainen paroni).
Lauantaina on loistava tilaisuus eurooppalaisista ja turkkilaisista roduista kiinnostuneille, sillä paikalle on tulossa yli 50 eurooppalaista eli rodulla on Breed BIS eli rotukilpailee vain keskenään oman loppukilpailun kera. Lauantaina paikalla on myös useampi kymmenen turkkilaista angoraa ja vania.
Sunnuntaina Mintulla on sitten kolmen jälkeläisen voimin siitosluokka ja kaikki "pennut" ovat jo yli vuoden, joten sertejä keräävät kaikki. Nuttu avoimessa luokassa, Uuno kastraattiluokassa ja Jack on jo Champion eli kerää jo Champion luokan sertejä.
Tervetuloa moikkaamaan, Mintun ja Nutun löytää pinkistä tuplasturdista :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näyttely. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. heinäkuuta 2014
maanantai 24. helmikuuta 2014
Tallinna 22.-23.2.2014
Nyt on Tallinnan reissu takana ja Mintun kanssa päästiin eilen turvallisesti kotiin.
Perjantaina tapasimme matkaporukan Länsisatamassa klo 13 aikaan, mutta reissu olikin hiukan erikoisjärjestelyillä. Saarenpään bussi oli hajonnut keskiviikko iltana ja torstaina Saarenpää soitteli matkalaiset läpi erikoistilanteesta ja haluammeko yhä lähteä mukaan. No kyllähän meitä silti halusi 14 hengen porukka. Koska bussia ei ollut, kissat ja matkatavarat pakattiin yhteen pakuun ja me ihmiset kuljimme laivalla sitten iteksemme. Kissat kulkivat laivalta myös hotellille pakussa ja me ihmiset virolaisessa minibussissa. Näyttelymatkat ja takaisin paluu sujui myös samoin eli kissat pakussa ja ihmiset minibussissa ja homma toimi onneksi hyvin näinkin. Perjantaina hotellille päästyämme kävimme vielä porukalla Rocca Al Mare ostoskeskuksessa ja söimme ja shoppailimme pienillä porukoilla.
Lauantai aamuna pakkasimme kissat ja näyttelytavarat pakuun klo 6.30-7 ja klo 7 oli aamupala, josta 7.30 lähdimme kohti näyttelypaikkaa. Onneksi reissulla oli sekaisin meitä ekakertalaisia ja kokeneempia niin kissojen ilmoittaminen paikalla oleviksi ja maksun hoitaminen sujui helposti. Mintulla oli lauantaina tuomarina Vladimir Isakov, joka antoi tytölle puuttuvan 7 luokan sertin ja Minttu valmistui lauantaina International Championiksi. TP valintoihin ei edes tullut kutsua, kun leikkaamattomia naaraita oli kolmosissa todella paljon suhteessa muihin ja Minttu on nyt hoikka ja huonossa turkissa (tiputellut sitä tässä jo kesää varten). Päivän ja koko matkan tärkein tarkoitus tuli siis täytettyä jo lauantaina. Kuvautin tytön myös Tessalla (Latvialainen näyttelyissä kiertävä kuvaaja), kun kuvat olivat vain 2€/kpl. Valkkasin sitten 3 valmistumiskuvaa Mintulle, kun Minttu suostui jopa hiukan yhteistyöhön ja pysyi paikoillaan ja jaloillaan. Kuvat tulevat luultavasti 1-2kk päästä, joten niitä tulee näytille sitten.
Lauantai-iltana alkoi Minttu olla hotellille päästyään hiukan rennompi kuin perjantai-iltana ekan kerran huoneeseen päästessään eikä tarvinnut heti sukeltaa sängyn alle vaan pystyi pörräämään heti jaloissa. Vessaan tosin ei saanu mennä yleensä ilman oven jättämistä auki tai alkoi kuulua "mihin sä katosit" naukaisut. Mintun rattaisiin saaminenkin oli huoneessa helpompaa kuin kotona, kun taisi tietää, että pääsee sentään mukaan. Itse söin matkaporukan seurassa hotellilla illallisen jälkkärillä ja palasin huoneeseen.
Sunnuntaina kissat pääsivät taas pakuun odottelemaan kaikkien tavaroidemme kanssa jo klo 6.30 eteenpäin ja söimme aamupalan taas nopeasti klo 7 sillä bussi tuli hakemaan meitä ihmisiäkin jo klo 7.15. Ilmoitimme kissat paikalla oleviksi ja odoteltiin taas arvostelua tällä kertaa aikataulusta hermostuneina, sillä kissojen kanssa piti lähteä satamaan jo klo 15 jälkeen. Minttu sai sunnuntainakin 5 luokan sertinsä ja luokkavaihto oli mennyt oikein, kun olin sen lauantaina heti sertin jälkeen ilmoittanut sihteeristöön lomakkeella. Taas jäi TP välistä kilpailun ja kissan kunnon puutteiden vuoksi. Minttua se kyllä tuskin haittasi eikä itsekään tarvinnut paneeliehtimisiä ajatella omalla kohdalla. Näyttelystä lähtö meni kyllä jännäksi, sillä useampia porukan kissoja nominoitiin ja kolmosen paneelista kiikutettiin suoraan vikat kissat ja yksi siamilainen, joka piti vetää aikataulun takia pois paneelista autoon. Laivaan ehdittiin hyvin ja satamassa oli poikaystäväni vastassa ottamassa kantovastuulle omaa tuliaistilaustaan. Kissat ja tavaratkin saatiin pakusta ja oltiin poikaystäväni ja Mintun kanssa kotona klo 20 jälkeen.
Reissu oli univajeesta, huonommasta unenlaadusta ja jännittämisestä huolimatta oikein mukava ja seura oli hyvää. Sain uusia tuttuja reissukavereista ja näyttelyssäkin tapasin ihan uusia ihmisiä tai sellaisia, joita en niin kovin tuntenut. Myös eurooppalaistuttuja oli la 2 ja su 3 (yksi lisää lauantain ihmisten lisäksi). Nuoret leikkaamattomat euronaaraat eivät tällä reissulla saaneet kuin sertinsä (Mintun lisäksi oli toinenkin noviisitaustainen mukana), mutta Katinhännän Survivor Amber "Ampsu" EUR ns 23 oli muodokkaana kastraattinaaraana kumpanakin päivänä TP (sunnuntain paneelituloksesta en tiedä, kun piti lähteä kesken).
Näyttelyssä oli paikalla n. 250 kissaa (huomioiden poissaolot), joten Suomen näyttelyihin verrattuna oli pieni eikä myyntipöytiäkään ollut kuin pari eivätkä ne sisältäneet mitään mihin olisin halunnut rahojani käyttää. Käytännön asiatkaan eivät toimineet ihan niin hyvin kuin Suomessa, mutta suurempaa valittamista ei ole.
Ihana oli kotiin päästä ja Minttukin tuntui olevan tyytyväinen kotiin pääsystä eikä edes suhinoita tullut kissakavereiden kanssa. Kiva reissu, mutta ei näitä jatkuvasti jaksaisi. Onneksi Nutun kanssa on reissu edessä aikaisintaan ensi syksynä, jos jaksetaan/voidaan edes heti mennä. Mahdollisesti odotellaan Mintun tokan pentueen yli ja sitten vasta käydään Nutun kanssa valloittamassa maailmaa.
Seuraavaan näyttelyyn kyllä ilmoitin tytöt eli RUROK PetExpon yhteydessä 12.-13.4. on seuraava ja lauantaina on sekä Minttu että Nuttu ja sunnuntaina vain Minttu käy hakemassa sertiä ja Nuttu saa jäädä kotiin, kun kisaa vain nuorten luokassa. Lauantaina on myös tulossa Errun Punainen paroni "Uuno" ja luultavasti myös Errun Lupsakka lordi "Jack", joten siitosluokka tulee mahdollisesti taas kasaan.

keskiviikko 19. helmikuuta 2014
46h jäljellä, mutta kuka laskee
Perjantaina on minulle ja Mintulle jännä päivä. Lähdetään kahdestaan (matkan järjestäjän kyydissä) tyttöjen näyttelyreissulle Tallinnaan. Itse käyn vielä aamulla tentissä, josta kotiin kiireellä hakemaan kissa matkaan ja kohti länsisatamaa. Muut kolme kissaa jäävät siskoni hellään huomaan (lue nukkumaan ja syömään) kotiin.
Tämä on ensimmäinen kerta ulkomailla kissanäyttelyssä minulle sekä Mintulle, joten hiukan jännittää ja passien pakkaus on jo nyt tarkistettu pariin otteeseen. Toivottavasti Minttu saa ainakin toisena päivänä sertinsä ja valmistuu International Championiksi ja mieluusti tulisi se kaksi sertiä niin olisi GIC titteliä varten myös jo ulkomaanserti. Lauantain tuomari Vladimir Isakov oli Nutulla syksyllä tuomarina ja ymmärtää ainakin eurooppalaisten päälle rotuna. Sunnuntaina tuomari Marina Vinkel on vain tutun kuuloinen nimi, mutta erityistä tietoa tai kokemusta ei hänestä ole.
Luultavasti kaikki menee hyvin, kunhan saan Mintun perjantaina kotona rattaisiin ilman maratonmetsästystä, mutta mukaan tuleva tavaramäärä on kyllä ihan järkyttävä, vaikka yritän pakata kevyesti. Omia tavaroita on se repullinen, mutta ne kissatavarat vie vähän enemmän tilaa :)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014
Eurooppalaiskissarenkaan esittelynäyttely Salossa 2.2.14
Viime sunnuntaina Eurooppalaiskissarengas järjesti esittelynäyttelyn Salossa esitelläkseen Salolaisille eurooppalaisia eri väreissä ja muita rotuja. Paikalla oli yli 20 eurooppalaista, joista lähes kaikki olivat eri värisiä. Meidän jengistä paikalla olivat kaikki eurot. Muiden rotujen edustajia oli 30 mm. ragdoll, somali, persialainen, itämainen lyhytkarva ja varsinaisia harvinaisuuksia kuten La Perm pitkäkarva ja Selkirk rex pitkäkarva.
Yleisöä kävi tapahtumassa oikein mukavasti ja arpajaispöydän palkinnotkin löysivät tehokkaasti uusia omistajia. Myös näin esitteilleasettajan/tapahtuma-apulaisen näkökulmasta tapahtuma oli oikein onnistunut ja mukava. Paljon ei ehtinyt istua, kun vähintään sai omista kissoistaan olla kertomassa, jos ei auttanut tapahtuman pyörittämisessä (arpaijaispöytä ja rotuesittelyt).
Sirvi oli aamulla ennen näyttelyn avautumista hommassa mukana asenteella "kattiakin kiinnostaa".

Minttu käyttäytyi normaalisti eli vaikutti häkissa suht rennolta, mutta omistaja tietää, että käytössä oli näyttelysosiaalisuusposeerausvaihe.

Nuttu vaikutti aidosti porukan rennoimmalta ja nukkui ja tarkkaili ohi kulkevia ihmisiä.

Yllätyksekseni meidän mököttäjämies valittiin yleisön suosikki eurooppalaiseksi! Liekö syynä ollut söpö naama, hieno väri ja kuvio tai rotuesittelyjen aikana täplikkäiden puolesta täplien esittely yleisölle lavalla. Osasi Sirvi kuitenkin välillä käyttäytyä nätisti ja edustavasti, vaikka mielipide häkissä kökkimistä tuli selväksi. Yleisön suosikki muiden rotujen edustajista oli punanaamio ragdoll.

Näyttelyssä oli paikalla myös Nutun ja Sirvin sukulaisia, sillä mm. mummo Ruska ja puolitäti Rauha olivat myös paikalla.
PS. Sirvi etsii yhä omaa kotiaan, kissakaveri olisi iso plussa.

tiistai 4. helmikuuta 2014
SUROK Lahti 25.-26.1.14
Osallistuimme tammikuun lopussa koko oman eurooppalaisjengini kanssa SUROKin Lahden näyttelyyn. Lauantaina oli paikalla Minttu, Nuttu ja Sirvi sekä omistajiensa mukana Jack (ent. Pullu aka Errun Lupsakka lordi). Sunnuntaina omista kissoistani edustamassa oli vain Nuttu ja toimin itse tuomarin assistenttina. Myös Jack oli sunnuntaina paikalla.
Lauantain tuomari Anne-Gro Edstrøm tykkäsi selvästi eurooppalaisista rotuna ja omatkin kissani saivat kehuja, vaikkeivät täydellisiä olekaan. Nuttu ja Sirvi saivat EX1 tulokset ja kävivät tuomarin parhaan pennun valinnassa pyörähtämässä (Nuttu taisi olla tuomarin tokaparas, mutta hävisi brittipennulle). Minttu sai CACIB sertinsä ja kävi tuomarin parhaan valinnoissa, vaikkei siellä pärjännytkään liian elegantin olemuksensa vuoksi. Päästä tuomari kyllä tykkäsi paljon. Jack sai myös molempina päivinä EX1 tuloksen ja kävi pyörähtämässä tuomarin parhaan valinnassa. Nuttu oli sunnuntaina myös EX1 ja kävi tuomarin parhaan valinnassa.
Lauantaina siitosluokissa ei ollut kovin paljon kilpailua ja Minttu oli kategorian 3 paras siitosnaaras voittaen toisen eurooppalaisnaaraan, jonka nuorista jälkeläisistä kaksi oli saman värisinä vastakkain nuorten luokassa (eli toisen naaraan pennut saivat 2x EX1 ja 1x EX2).
Sirvi ja Nuttu sturdissa nukkumassa.

Jackista on kasvanut iso ja komea poika :)

maanantai 30. joulukuuta 2013
28.12.13 Kirkkonummi
Vietimme Nutun kanssa viime lauantain Kirkkonummella RUROKin näyttelyssä. Nuttu on vielä pentuluokassa, joten lähdimme pääasiassa keräämään kokemusta. Paikalla oli myös Errun Lupsakka lordi (tässä blogissa esiintynyt nimellä Pullu, nykyisin Jack) ja pääsimmekin Nutun kanssa Kirkkonummen perukoille Jackin omistajien kyydillä.
Nuttu otti päivän varsin rennosti, mitä nyt yhteen väliin piti päästä pois häkistä tutkimaan paikkoja (sylissä). Tuomarin pöydällä tosin yksi pupu löysi pöksyt hetkeksi.
Jack otti myös rennosti nukkuen suurimman osan päivää. Komea poika siitä on kasvanut :)
Paikalla oli lauantaina 23 eurooppalaista mm. Nutun tätipuoli, pikkuserkku ja isoisoisä. Paikalla oli myös mm. Nutun mummon omistaja (jonka luona Nutun isä kasvoi sijoituskissan pentuna) ja Nutun isoisän kasvattaja. Kunnon sukukokous siis eikä ihmekään, että Jackin omistajien päät menivät hiukan sekaisin sukulaisista :)
Tuomari tykkäsi Nutusta ja arvostelulappu onkin täynnä EX lyhennettä. Silmät voisivat olla hiukan isommat ja turkki ihan pikkaisen lyhyempi, mutta muuten pää ja kroppa ovat lupaavia. Väri oli taas se suurin kompastuskivi ja tuomari suositteli värin tarkistamista ennen avointa luokkaa.
Kutsu kävi vielä tuomarin parhaan valintaan, jossa vastassa oli yksi devon rex pentu, joka oli lauantaina vielä keskeneräisempi kuin Nuttu, joten tuomari nominoi Nutun! Olin varsin yllättynyt ja positiivisesti järkyttynyt. Nuttu kävikin sitten pyörähtämässä paneelissa, mutta siellä ei ääniä tullut. Todella nätisti tyttö oli kuitenkin vieraiden ihmisten käsittelyssä (väri taidettiin ainakin tutkia tarkkaan), joten olen todella ylpeä pienestä tytöstäni.
Seuraavan kerran Nuttu pääseekin näyttelyyn tammikuussa Lahdessa.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Joulukalenteri 2013: Luukku 18
Joku on unohtanut informoida Minttua siitä, että nyt olisi hyvä aika pitää talvitauko kiimailusta. Neiti vetää nyt joka toinen viikko kiimailua ja lepää viikon välissä. Kiimassa mm. poikaystävästäni tulee Mintun "bestis". Sukkahierontakin tuntuu niin ihanalta:
Tessa ei paljon Mintun kiimoista välitä.
Tänään tuli myös näyttelyvahvari RUROKiin lauantaille 28.12. jolloin Nuttu ja Jack (ent. Pullu) osallistuvat arvosteluun. Jackille arvostelu onkin ensimmäinen, vaikka näyttelyssä on kaverikissana kerran ollut. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuomari Jackista sanoo. Jackilla tuomarina Mira Fonsén ja Nutulla Linda Knyova. Muitakin eurooppalaisia on EMS koodien mukaan paikalla ihan mukavasti.
Olemme menossa myös SUROKiin Lahteen 25.-26.1.14 isommalla porukalla. Omista kissoistani paikalla la Minttu, Nuttu ja Sirvi ja sunnuntaina vain Nuttu ja toimin myös assistenttina sunnuntaina. Jack on myös tulossa kumpanakin päivänä Lahteen, joten Minttu osallistuu myös siitosluokkaan lauantaina. Paljon jännitettävää siis tulossa ja hiukan haastettakin, kun en kolmen oman kissan kanssa ole koskaan ollut näyttelyssä.

tiistai 19. marraskuuta 2013
Kouvolan näyttely 9.11. ja muutoksia
Laiska blogin päivittäjä täällä hei.
Kävimme siis reilu viikko sitten Nutun ja Pullun kanssa totuttelemassa näyttelymeininkiin, Nuttu arvosteltavana ja Pullu kaverikissana.
Näytelmiä edelsi torstaina kaikkien kolmen pennun totutuspesu, joka sujui valjaiden avulla ihan mallikkaasti.
Pennut kuivuivat yllättävän nopeasti ja olivat saman illan aikana jo lähes kuivia. Kuivumisen loppuvaiheessa olen huomannut kissoilla "pörröisyys" vaiheen, jolloin kissat näyttävät ekstra pyöreiltä karvapalloilta. Tässä Nutun muhkumpi tyyli.
Näyttely meni odotetusti eli Nuttu sai tulokseksi EX1 ja kutsun tuomarin parhaan valintoihin. Ei siellä valinnoissa menestystä tullut, jonka tiesin jo ennen sinne menoa. Mukavaa oli silti, että tuomari piti sentään sen verran hyvänä, että halusi kutsua valintaa, vaikkei se varsinkaan Drive in näyttelyssä ole itsestään selvää. Pullu kävi kokeilemassa kissa-agilitya, mutta kaikki muu oli jännempää, niin kokeiluksi jäi.
Eilen tuli myös hiukan muutosta kissalukuun, eikä tällaisia kuvia voida enää ottaa.
Myös tällaiset kuvat ovat nyt historiaa.
Pullu muutti eilen omaan uuteen kotiinsa koiran kaveriksi. Tässä poika yritti kovasti kaivaa laatikosta sulkahuiskaa, jonka laitoin sinne odottamaan vieraiden tuloa.
Kyllä sitä yritystä riitti ja pentu tuntui oikein venyvän pituutta, kun piti nähdä laatikkoon.
Pentumäärä on nyt siis virallisesti kutistunut kuudesta kahteen ja jäljellä on vain diluutiohopeaduo. Kuulumiset jo aikaisemmin pois muuttaneiden kodeista ovat olleet positiivisia. Kilpuri (nyk. Bella) on jo hyvä kaveri koirakaverinsa kanssa, Hämy (nyk. Matts) on hurmannut perheensä tehokkaasti ja Uuno (edelleen Uuno) on sulautunut hyvin kissakavereidensa joukkoon. Pullun ensimmäinen yökin oli kuulemma sujunut hyvin.
Sirvi pitää vielä silmät auki oman kodin varalta, sitä ennen minun täytyy uhrautua ja ottaa kaikki vieri/sylihurinat vastaan ;)

maanantai 21. tammikuuta 2013
SUROK 19.1.13
Kävimme lauantaina Mintun kanssa lauantaina Lahdessa SUROKin kissanäyttelyssä suunnitelman mukaan viimeisen kerran näyttelyssä ennen pentusuunnitelmien toteutusta.
Minttu sai ensimmäisen sertinsä luokassa 7 ja kävi pyörähtämässä tuomarin parhaan valinnassa (kuva alla), mutta kuvassakin näkyvä brittineito vei TP:n. Tosin kolmantena kissana valinnassa oli toinen eurooppalainen, joka oli myös parempi kuin Minttu ripakinttu.
Harvinaista herkkua oli, että perheeni tuli katsomaan näyttelymeininkiä (en myönnä painostaneeni), koska näyttely oli vain 10km päässä kummankin vanhempani kodista. Mintulla olikin upea seuraaja joukko oman arvostelun ja TP:n valinnan aikana, kun lähes koko perheeni seurasi vierestä.
Näin paikalla myös vanhoja tuttuja ja ihania kissoja (miksi eurooppalaispentujen pitää olla niin söpöjä?). Tuli myös juteltua hiukan uusien ihmisten kanssa, kuten ihasteltua Walimain kissalan hopeasomaleja kasvattajalle itselleen(sinihopea somali on ihan liian hieno kissa...).
Tällä kertaa pääsin kulkemaan vain autokyydeillä, kun siskoni ajoi minut aamulla Lahteen ja sain Vertin ja Elmon emännältä kyydin kotiin "palkkana" Vertin esittelystä tuomarille.
Minttu käyttäytyi tälläkin kertaa oikein kiltisti näyttelyssä, vaikka vieläkin siellä jännittää. Paras olisi, jos Minttu saisi vaan olla häkissä ovi auki ja ihmiset rapsuttaisivat, Mintulta kysyttäessä.
Nyt alkaakin olla jännät paikat, sillä TTM kolmikko käy huomenna eläinlääkärissä luovuttamassa verta FIV+FeLV -testejä varten ja Mintulta otetaan lisäksi veriryhmän määritys. Varasin myös Mintulle sydän- ja munuaisultran helmikuun puoleen väliin Vethausin Lahden klinikalle. Jos kaikki on kunnossa, niin ultran jälkeen alkaa oikeasti treffien sopiminen sulhon kanssa. Minua yhtä aikaa pelottaa ja ihastuttaa ajatus pikkumintuista juoksentelemassa ympäri kämppää. Mahdollisien värien ja kuvioiden spekulointi on jo käynnissä :)

torstai 8. marraskuuta 2012
Drive-In 3.11.12 Helsinki
Pian tässä on jo viikko näyttelystäkin kulunut ja kuukausi edellisestä päivityksestä. Laiska bloggaaja vetoaa aktivoituneeseen seuraelämään ;)
Kävimme Mintun ja Topin kanssa Ery-Sydin järjestemässä Drive-In näyttelyssä viime lauantaina. Minä iloitsin, sillä näyttelyn takia ei kerrankin tarvinnut herätä klo 5-6 välillä vaan saavuin paikalle vasta ennen yhtätoista kissa-agilityn takia.
Kävimme Topin kanssa kokeilemassa agilitymeininkiä virallisemmin ja Topista se vaikutti kyllä olevan kivaa. Minusta se olisi ollut kivempaa, jos esteet olisi suoritettukin eikä vaan puskettu omistautuneesti :D
Valitettavasti itse arvostelussa Topi oli taas tsuh tsuh eli suhisi, vaikka muuten oli kyllä helposti käsiteltävä ja puskikin tuomaria. No ei suhisijat kotikissoissa pärjää niin vikoiksi jäätiin lyhytkarva uroksissa.
Mintulle lähdettiin hakemaan viimeistä sertiä avoimessa luokassa. Kyllähän se serti sieltä irtosi, vaikka TP valintoihinkaan ei tullut kutsua. Kotiin palattiin kuitenkin Champion -titteliä rikkaampana, joten ei ollut hukkareissu :)
Itse näyttelyä kommentoidakseni Drive-In konsepti on kyllä kiva. Saa nukkua pitkään ja lähteä, kun on oman kissan lopullisen tuloksen ja arvostelusetelin saanut käsiinsä. Käytännössä tosin oli ennen yhtätoista lauantaina vaikea enää löytää tuplasturdille paikkaa, halli oli varsin täynnä ja arvosteluseteliä joutui odottamaan hetken (jonka kyllä ymmärrän, kun sihteeristössä on rajallinen määrä ihmisiä). 4h näyttelytilassa on kuitenkin paljon kivempi päivänä, jolloin kissat ei oikein pärjää kuin 10h. Alkuperäisessä informaatiossa luki vielä, ettei tuomari saa aloittaa tietyn rodun+värin arvostelua ennen annettua aikaa, mutta Topin tuomari oli etuajassa ja aika lähellä taisi käydä, ettei oltaisi sitä arvostelua missattu. Siitä siis pitkä miinus.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Kirkkonummi 6.10.12
Päivä jolloin mikään ei tunnu sujuvan. Heti aamusta on fiilis kadoksissa. Tuomari ilmestyy paikalle myöhässä ja aloittaa arvostelun 30min aikataulusta myöhässä. Tuomari tahtoo normaalista poiketen kissat takanaan oleviin häkkeihin ja ottaa ne sieltä itse. Kummallakin kissalla on huono päivä eikä kumpikaan menesty. Topi on kaikessa viimeinen ja Tessa ikuinen kakkonen.
Kotikissojen missikisoissa Topi jatkaa suhinalinjaa ja Tessaa on pakko pitää venytyksessä, jotta se pysyy kurissa. Missikisoista saatiin sentään raksuja ja pari LED lelua.
Tällainen oli meidän näyttely aikalailla tällä kertaa. Onneksi iltapäivällä hyvä seura piristi jo hiukan ja aloin uskoa, että päivän voi selvitä kunnialla loppuun.Tessa tuomarin pöydällä. Asennosta näkee, että tyttöä jännitti ja paljon.
Sturdi pääsi tosi käyttöön. Kissat viihtyivät onneksi varsin hyvin sturdissa ja olisivat mieluiten viettäneetkin koko päivän siellä. Kallis ostos, mutta vaikuttaa olleen hintansa arvoinen jo ekan käytön perusteella.
Ja tässä kuvatodiste siitä, miksi lemmikkirattaat on kiva juttu näyttelyissä. Rattaissa kulki Topi, niiden päällä kassissa Tessa, alaosastossa hiekkalaatikko ja näyttelystä saatuja raksuja. Kangaskassissa olivat eväät ja raksunäytteet, turkoosi on retkituoli ja on tuossa vielä käsilaukku ja päällä 2kg raksupussi. Ainoa, joka ei rattaissa kulkenut oli sturdi, jota kannoin olkahihnalla.
Ilman rattaita tuo määrä tavaraa ja jo pelkästään kahden kissan kanniskelu olisi paljon ikävempää.
Eli voin suositella sturdia ja lemmikkirattaita, mutta tuosta näyttelystä jäi kyllä aika huono fiilis. Toivottavasti marraskuussa ERY-SYDin näyttely menee hiukan paremmin Mintun ja Topin kanssa. Topi voisi jättää suhinat kotiin ja olla yrittämättä tuomarin olkapään puremista (siitä on kuvakin, mutta en kehdannut tänne laittaa kyseistä kuvaa).

perjantai 21. syyskuuta 2012
Nyt voin paljastaa, että tilasin muutama viikko sitten kaverini kanssa yhdessä Pets wonder worldista tuplasturdit eurotyylillä. Eurotyylinen näyttelyhäkki tarkoittaa siis, että häkin takaosassa on vinyyli-ikkunat pelkän normaalin kankaan sijasta.
Päädyin ostamaan sturdin pitkän mietinnän seurauksena. Näyttelyverhojen käyttämisessä ei ole mitään vikaa, mutta kun mukana on 2-3 kissaa niin niiden ripustamiseen vaan menee huomattavasti enemmän aikaa kuin esim. tämän sturdin auki ravisteluun.
Minulla on myös vain kahdet verhot eli olisi vähintään pitänyt tehdä/ostaa yhdet lisää, jos haluan kaikki kolme viedä samaan näyttelyyn.
Sturdiin ei myöskään pääse hygieniasta välittämättömät ihmiset tunkemaan sormiaan ja ulkomailla on kuulemma aika karmeita häkkejä näyttelypaikoilla, joten oma häkki on ulkomaan näyttelyissäkin kätevä.
Lisäksi nyt käyttäessäni sturdia omille kissoilleni, voin tulevaisuudessa lainata (toivottavasti) kasvattieni omistajille verhoja ensimmäisiin näyttelykokeiluihin.
Tämän kyseisen sturdihäkin normaalihinta on 225€ pets wonder worldissa, mutta sain 50€ alennusta sillä tämä on värivirhekappale. Tässä alla olevassa kuvassa näkyy millaisia värjäytymiä kankaassa on:
Itse jouduin hetken etsimään niitä, joten ei noita edes kukaan huomaa näyttelyissä, joissa ihmiset katsovat kuitenkin kissoja eivätkä häkin virheettömyyttä.
Topi toimi kuvausavustajana enkä edes lavastanut tilannetta, vaan se meni tuonne ihan itse!
Tarkoitus olisi, että tämä häkki toimii myös joku päivä Mintulla synnytyspesänä ja pentujen ensimmäisten viikkojen turvapaikkana.
Tämä väri on nimeltään hot pink ja valitsin sen, koska pinkki on lempivärini ja mielestäni pinkki sopii sekä ruskealle että hopealle kissalle. Luultavasti Topi tulee olemaan ainoa kolli talossa ainakin muutamia vuosia, joten voin valita hyvin "tyttövärin", koska kova kolli kuten Topi voi todellakin käyttää pinkkiä ja tuntea itsensä niin miehiseksi kuin palliton kolli voi ;)
Pets wonder worldia voin suositella muillekin. Itse tilasin kaverin kanssa säästääkseni postikuluissa. Postikulut olivat alle 5kg paketille 17€, joka puolittui tilatessa kaksi häkkiä samalla (häkin paino 1-2kg välissä). Sähköpostilla myös sai nopeasti vastaukset kysymyksiin ja palvelu oli hyvää, jos vaan englantia osaa.
Nyt pitää odottaa vielä kaksi viikkoa ennen kuin pääsen testaamaan tuota käytännössä, ensitestaajina toimivat Topi ja Tessa Kirkkonummella. Olen varmaan ainoa kotikissojen kanssa oleva, jolla on paikalla sturdi :P

perjantai 31. elokuuta 2012
RUROK tulokset
Melkein viikko kulunut, kun laiska bloggaaja ei ole saanut tuloksia kerrottua tännekin kaikelle kansalle.
Näyttely oli oikein mukava. Tapasin paikan päällä paljon tuttuja ja aika kului nopeasti jutellessa kissoista ja etsiessä nettituttuja.
Mintulla oli tuomarina Jarmo Räihä, joka on minulle tuttu kotikissanäyttelyistä, joissa hän on arvostellut Tessan ja Topin. Oli myös mukava saada arvostelu arvostelulappua myöten suomeksi (paremmat mahdollisuudet saada selvää).
Räihä tuntui pitävän Mintusta ja mm. vartalosta ja turkista tuli kehuja. Pää nyt edelleenkin kaipaisi pyöreyttä lisää ja ujostelija Minttu antoi taas kiltisti käsitellä itseään, vaikka suunnilleen loikkasi syliini, kun Räihä päästi ensimmäisen kerran irti :D Serti tuli ja kuulemma vaan ahkerasti käyttämään kissaa näyttelyissä(luultavasti mm. ujouden takia, jos se siitä rohkaistuisi).
TP valintoihinkin saatiin kutsu, mutta ei siellä kakarat aikuisille pärjää. Mutta sielläkin Räihä kaikille sanoi, että tässä on hyvä vartalo, mutta pää ei vielä ole valmis. Itsehän pidän Minttua hoikkeliinina, mutta ei kai se sitten niin huono ole, jos sitä on nyt jo ainakin 3 tuomaria kehunut ääneen.
Arvostelun oltua Mintun osalta ohi, ostin tytölle huumausleluja. Kattipuodista tarttui mukaan kissanmintulla höystetty tappi kissakankaalla ja seeprakuvioinen valeriaanapötkö. Tällä hetkellä tuntuu, että nämä kolme eivät juurikaan tajua tuon valeriaanan päälle, vaikka sen pitäisi tehota lähes kaikkiin kissoihin. Kissanminttulelu on huomattavasti suositumpi, mutta se saattaa johtua myös koosta, kun se on paremman kokoinen leikkeihin.
Ilmoitin Mintun ja Topin nyt Ery-Sydin Drive-In näyttelyyn, joka pidetään Helsingissä 3.11.12. Eurooppalaiset ja varsinkin kotikissat arvostellaan yleensä aika myöhään niin saan sitten kerrankin näyttelypäivänä nukkua aamulla pidempään kuin kuuteen ja Mintun pitäisi valmistua Championiksi. Topi lähtee kaveriksi ja hankkimaan kokemusta ja eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tuollainen komea kolli pärjäisikin.

maanantai 13. elokuuta 2012
Arvosteluseteli 11.8. URK
Tässä vielä Mintun arvosteluseteli. Näin jälkikäteen minunkin vaikea saada selvää setelin tekstistä, kun ei siinä arvostelutilanteen jännityksessä jää läheskään kaikki päähän. Kuuntelee vaan että excelent sitä ja tätä ja vahtii, ettei kissa karkaa :)
Tyyppi:
Jotain mistä en saa selvää. Ex leg+feet.
Pää:
Ex ?????, Ex ????. Lovely expression. ????
Silmät:
Round, ???? set, large
Korvat:
Ex high(?), ex ????, well set.
Turkki:
Ex ????. Needs more ????. Ex glow. Ex ????, Ex ???? cool
Häntä:
Ex ????. Ex shape.
Kunto:
Lovely show condition
Yleisvaikutelma:
Well ????. Easy to ????. Sweet cat!
Arvostelutulos:
Ex1 CAC
Tulkkaus apua saa antaa kommentoimalla, sillä selvästikään minulle ei kaikki Calmesin käsiala aukea.

sunnuntai 12. elokuuta 2012
11.8.12 URK kissanäyttely
Eilen olimme Mintun kanssa URK:n näyttelyssä, jonka yhteydessä järjestettiin eurooppalaisten erikoisnäyttely.
Jouduin Mintun ilmoittamaan näyttelyyn aluksi REK KESKEN rekisterinumeron kohdalla ja sain jännätä elokuun alkuun rekisteripapereitten tuloa. Tällaiselta näyttää noviisin rekisterikirjan sukutaulu:
Perjantaina Minttu kävi pesulla näyttelyä varten ja pesu sujui valjaiden avulla ihan hyvin. Ei Minttu pesua arvosta, mutta alkaa ehkä vähitellen tottua ja uskoo selviävänsä hengissä koitoksesta ;) Turkki sekaisin, kun julma ihminen taas sen sotki vesileikeillä:
Näyttelypaikalle mentiin julkisilla ja loppumatka kävellen ja sinne oli helppo löytää, kun kerrankin oli laitettu hyvin opasteita. Häkissä Minttu otti varsin rennosti, mutta hiekkalaatikko oli taas kivempi kuin peti tai riippumatto. Tosin kyllä myös pedissä käytiin ja makoiltiin tuossa häkin edustalla.
Tuomarina meillä oli Fabrice Calmes, joka puhui ranskalaiseksi todella hyvää englantia (usein ranskalaisten englanti on vähintään vaikealla aksentilla varustettua). Mukavaa oli myös, että Calmes kertoi mitä kirjoitti arvostelulappuun ja kyllä sitä excelentien määrää oli kiva kuunnellakin ;) Tyttö tarvitsee vielä lisää massaa, mutta kasvaa kai vielä isoksi kehittyessään. Leukakin voisi olla hiukan vahvempi.
Avoimen luokan eka serti tuli ja kutsuttiin tuomarin paras valintaankin.
Tuomarin parhaan valinnassa oli kaksi vastustajaa, joista ensin Calmes valitsi Pikku-Piun Quutar:in ja Pinkkitassun Beatrix:in välillä (koska olivat kummatkin f 22 ja samassa luokassa eli sertistä kilpailivat) Pikku-Piun Quutar:in (ei mitään hajua miten kuuluisi taivuttaa...).
Quutar voitti Mintun ainakin turkkinsa perusteella, mutta katsoin kyllä itsekin, että se on kyllä parempi kuin Minttu (parempi turkki ja kehittyneemmän näköinen). Quutar olikin sitten EUR BIS naaras, ettei huonolle hävitty. Melkeinpä pitäisi olla otettu, että tuomari edes mietti näiden kahden välillä hetken.
Ilmoitin Mintun myös erikoisluokkaa 'paras euro-look', mutta siellä käytiin vaan kääntymässä, kun oli kovat vastukset eikä Minttu niille pärjännyt. Komea kolli veikin sitten sekä turkki, että euro-look -kisan.
3 sukupolvea kisassa autoin tuttua kasvattajaa pitämällä vanhinta kissoista ja olihan se kiva pidellä voittajakissaa, vaikkei oma ollutkaan ;) Katinhännän Ampsu oli siis minulla, Ampsun tytär Misty Kadilla ja Mistyn tytär Kikka vielä Kadin kaverilla (jonka nimeä en tiedä).
Päivä oli todella kiva ja tapasin sekä vanhoja tuttuja että uusia ihmisiä ja kissoja. Minttua kosisteltiinkin ja oli kiva vaihtaa ajatuksia muiden kasvattajien ja tulevien sellaisten kanssa. Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa miettiä kollia, kun noviisille vaihtoehtona löytyy aikalailla kaikki sallitut värit. Siitä sitten vaan pitäisi valita edes minkä väristä/tyyppistä/sukuista haluaisi käyttää.
Ylpeä olen myös Mintun käytöksestä. Ihmispaljous ja tuomarit kyllä hiukan jännittivät (mitä voi odottaa ujolta kissalta), mutta kiltisti antoi tuomarin käsitellä ja otti varsin rennosti häkissä ja vaunuissa. Parin viikon päästä mennään sitten RUROKin näyttelyyn lauantaiksi ja toivotaan, että sieltä tulee toinen serti.
Valitettavasti kuvia en uskalla kovin montaa julkaista, koska niissä näkyy niin paljon muitakin ihmisiä (sekä minä itse). Nuo kaksi alintakin on muokattu, jotta sain mm. itseni pois näkyvistä. Pahoittelut, mutta naisen itsekritiikki on karmea asia ;)

Tilaa:
Kommentit (Atom)