perjantai 21. syyskuuta 2012

Nyt voin paljastaa, että tilasin muutama viikko sitten kaverini kanssa yhdessä Pets wonder worldista tuplasturdit eurotyylillä. Eurotyylinen näyttelyhäkki tarkoittaa siis, että häkin takaosassa on vinyyli-ikkunat pelkän normaalin kankaan sijasta.

Päädyin ostamaan sturdin pitkän mietinnän seurauksena. Näyttelyverhojen käyttämisessä ei ole mitään vikaa, mutta kun mukana on 2-3 kissaa niin niiden ripustamiseen vaan menee huomattavasti enemmän aikaa kuin esim. tämän sturdin auki ravisteluun.
Minulla on myös vain kahdet verhot eli olisi vähintään pitänyt tehdä/ostaa yhdet lisää, jos haluan kaikki kolme viedä samaan näyttelyyn.

Sturdiin ei myöskään pääse hygieniasta välittämättömät ihmiset tunkemaan sormiaan ja ulkomailla on kuulemma aika karmeita häkkejä näyttelypaikoilla, joten oma häkki on ulkomaan näyttelyissäkin kätevä.

Lisäksi nyt käyttäessäni sturdia omille kissoilleni, voin tulevaisuudessa lainata (toivottavasti) kasvattieni omistajille verhoja ensimmäisiin näyttelykokeiluihin.


Tämän kyseisen sturdihäkin normaalihinta on 225€ pets wonder worldissa, mutta sain 50€ alennusta sillä tämä on värivirhekappale. Tässä alla olevassa kuvassa näkyy millaisia värjäytymiä kankaassa on:
Itse jouduin hetken etsimään niitä, joten ei noita edes kukaan huomaa näyttelyissä, joissa ihmiset katsovat kuitenkin kissoja eivätkä häkin virheettömyyttä.

Topi toimi kuvausavustajana enkä edes lavastanut tilannetta, vaan se meni tuonne ihan itse!

Tarkoitus olisi, että tämä häkki toimii myös joku päivä Mintulla synnytyspesänä ja pentujen ensimmäisten viikkojen turvapaikkana.

Tämä väri on nimeltään hot pink ja valitsin sen, koska pinkki on lempivärini ja mielestäni pinkki sopii sekä ruskealle että hopealle kissalle. Luultavasti Topi tulee olemaan ainoa kolli talossa ainakin muutamia vuosia, joten voin valita hyvin "tyttövärin", koska kova kolli kuten Topi voi todellakin käyttää pinkkiä ja tuntea itsensä niin miehiseksi kuin palliton kolli voi ;)

Pets wonder worldia voin suositella muillekin. Itse tilasin kaverin kanssa säästääkseni postikuluissa. Postikulut olivat alle 5kg paketille 17€, joka puolittui tilatessa kaksi häkkiä samalla (häkin paino 1-2kg välissä). Sähköpostilla myös sai nopeasti vastaukset kysymyksiin ja palvelu oli hyvää, jos vaan englantia osaa.

Nyt pitää odottaa vielä kaksi viikkoa ennen kuin pääsen testaamaan tuota käytännössä, ensitestaajina toimivat Topi ja Tessa Kirkkonummella. Olen varmaan ainoa kotikissojen kanssa oleva, jolla on paikalla sturdi :P

5 kommenttia:

  1. Mä en edes näe tossa kuvassa värivirhettä... Hyvät kaupat teit! Kivan värinen kyllä tuo sun sturdi, paljon valoisampi kuin meillä. Enää kaksi viikkoa odottelua...

    VastaaPoista
  2. Pinkki on justiinsa niin ihana! Meillä Börje matkustaa vaaleanpunaisessa kopassa, macholle justiinsa hyvä väri ;)

    VastaaPoista
  3. Hannamari: no niistä virheistä oli vaikea saada edes kuvaa, omin silmin näkyy vähän paremmin, muttei niitä huomaa jos ei osaa katsoa. Tuon alimman kuvan valoisuuteen vaikuttaa kyllä se, että käytin salamaa.

    Taru: Joo, tosi machot käyttää pinkkiä ;)

    VastaaPoista
  4. Tuo on niin ihana tuo sturdi! Tahtosin just tuon iteki, mutta ku mulla on tässä hollilla yhdet käytetyt sturdit sikahalvalla. OOttelen vaan että se sturdien tän hetkinen omistaja saa hankittua uudet ja myy vanhat mustat mulle. :) Ei taida viittiä pulittaa hirmuista hintaa väristä. Ehkä sitten joskus isona ja rikkaana :D

    VastaaPoista