torstai 19. maaliskuuta 2015

B-pentue 7vk 2vrk

Taas on pitänyt kiirettä niin pentujen kuvailutkin on jäänet vähiin. Tänään etätöiden jälkeen oli vielä tarpeeksi valoa, joten kaivoin järkkärin esiin, kun kerrankin pennut olivat rauhallisia (pääosin unessa) ja luonnonvaloa tarjolla.

Muru, vapaa
Vaikka murulla on selässä mutka, sitä ei uskoisi ellei itse näkisi. Neiti juoksee, kiipeilee, painii ja rellestää muutenkin menemään muiden kanssa ihan yhtä kovaa. Ihan yhtä ketterä se ei aina ole, mutta tämä kaunokainen elää kyllä jo näillä opituilla taidoilla täyden kissan elämän. Sylikissapotentiaali on myös vahva, kuten koko pentueella.

Meeri, etsii sijoituskotia
Ylemmästä kuvasta näkee, että Meeri on selkeästi kasvamassa täplikkääksi neidiksi. Ilmeessä on paljon isänpuolen sukua. Meeri on pentueessa yksi rennoimpia käsiteltäviä (käytännössä antaa pitää selällään ja vastaavaa Myyn kanssa eniten).

Myy, varattu
Myyn tulevat omistajat kävivät eilen ihastelemassa uudestaan tulevaa pikku prinsessaansa. Tosin voi tulla kova homma vahtia, ettei kukaan yritä tunkea Myytä kassiin tai taskuun ennen luovutusikää, sen verran on neidissä hurmurin vikaa.

Minni, varattu
Tässä kuvassa neiti on uninen, mutta tästä neidistä on kasvanut rohkea seikkailija, joka ei ujostele moikata uusiakin ihmisiä. Ja kauneushan on nyt ilmiselvää ;)

Blue, vapaa
Blue muistuttaa luonteeltaan varsin paljon Myytä. Riehuaikana juostaan tuhatta ja sataa, nukkumisaikana kömmitään syliin tai viereen. Henkilökohtaisesti kiroan periytymisen oikut Bluen pikkuisen värivirheen takia, jonka geneettinen pohja on kuitenkin kasvatuksen kannalta kimurantti ja ikävempi juttu. Onneksi tässä pentueessa on muitakin hyviä vaihtoehtoja, kun luonne on kultaa kaikilla ja söpöys lähes pakahduttavaa.
Tässä alimmassa kuvassa myös vasemmalta lueteltuna: Myy, Minni, Blue ja Muru.

Sohva on kummasti "kutistunut", kun se pitää jakaa pentujen kanssa. Onneksi on kolmen hengen istuttava sohva ja pennut kiltisti ovat vieneet max kahden ihmisen paikan kerrallaan. Muitakin nukkumapaikkoja tosin käytetään kuten raapimistynnyrin yläpesää, kankaista kuljetuskoppaa ja olohuoneen rahia.

6 kommenttia:

  1. Blue. <3 Onko Bluella siis kaulassa muutama hassu valkoinen karva (katsoinko kuvista oikein)? Jännää, tosin jopa venäjänsinisille syntyy joskus satunnaisesti pentuja joilla on jossain valkoista (kaulassa, hännässä).

    Toivottavasti loputkin pennut löytäisivät hyvät kodit pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Bluella on kaulassa ehkä kymmenisen valkoista karvaa, jotka on muita karvoja hiukan pidempiä. Pieni virhe, mutta geneettinen pohja voi aiheuttaa ongelmia tulevissa polvissa, jos noinkin pientä virhettä ilmentävällä kissalla kasvattaa. Toki siskonsa voivat myös kantaa altistavia geenejä tuohon virheeseen, mutta sentään pienemmissä määrin. Virhe on niin pieni, että ei edes estä näyttelyitä.

      Poista
  2. Noniin nyt on niitä kuvia ;) tosi skarppeja! Varsinkin muru näkyy tosi hyvin tossa valossa. Ihania kuvia taas kerran :)

    T. Minna V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murun ja Bluen kanssa halusinkin kunnon valossa kuvia, että on mahdollisuuksia saada tarkkoja ja totuutta vastaavia kuvia. Kuviollisten kanssa riittää vähempikin valo.

      Poista