perjantai 20. helmikuuta 2015

Muru ja murhe

Pennut kasvavat hyvin, leikkivät, tutkivat ympäristöään koko ajan enemmän ja ihmisiinkin tutustutaan uteliaina. Muru on kuitenkin ollut jo pitkään selkeästi hiukan erilainen. Se ei ole kävellyt yhtä hyvin kuin muut, painii mieluiten paikallaan eikä juoksentele. Toinen takatassu sojottaa usein sivulle, vaikka sen saa kyllä alleen ja käyttää sitä ja käveleekin ihan ok tilanteen huomioiden. Nimittäin nyt vihdoin tajuttiin miksi Muru on erilainen. Sen selässä on selkeä vaakasuunnassa oleva mutka eli todennäköisesti skolioosi kyseessä. Maanantaille on varattu aika eläinlääkärille, jotta selviää miten paha tilanne on ja voiko sille tehdä mitään. Muilla pennuilla selät ovat suorat ainakin oman tarkasteluni perusteella ja vauhtia riittää.

En usko Murun tilanteen olevan kuitenkaan toivoton. Muru kävelee, kasvaa, leikkii ja oli tänään ensimmäinen pentu, joka varmasti kävi itse hiekkalaatikolla pissalla. Mitään muuta ei siis vaikuta olevan vialla ja elämä lemmikkinä erikoistarpeet huomioiden voi olla täysin mahdollinen. Elämänlaatu on kuitenkin tärkeintä, joten maanantaina toivottavasti selviää ennuste.

Ikävä tilanne, mutta kehityshäiriöitä sattuu jokaisen kasvattajan kohdalle, jos tarpeeksi kauan kasvattaa. Rahaa ja aikaa panostan Murun tilanteen parantamiseen, jos se vain auttaa. Pieni kissaenkeli on vaihtoehto vain, jos Muru ei voi vaivansa kanssa elää kissan arvoista elämää ilman kipuja.

Mikäli jollakin on kokemusta tai tietoa kissan skolioosin hoidosta, niin kaikki tieto otetaan kiitollisena vastaan.

8 kommenttia:

  1. Voi ei, miten huolestuttavaa ! Meillä pidetään peukut pystyssä, että Murulla on edessä onnellinen ja kivuton elämä ja jos ei ole, niin ihanaa että teillä ajatellaan kissaa ja sen hyvinvointia ensin. Tosin, onhan se ollut aina tiedossa, Topinkin kanssa <3

    VastaaPoista
  2. Onpa ikävää, paljon tsemppiä eläinlääkäriin!

    VastaaPoista
  3. Oijoi! Tsemppiä ja mielenrauhaa viikonlopulle. Murheessa viikonloppu voi olla kamalan pitkä!

    VastaaPoista
  4. Onpa kurja juttu.. Tsemppiä eläinlääkäriin :)

    VastaaPoista
  5. No voihan mutkaselkä :(

    Ihmisillä skolioosia et vältämättä leikata eikä se aina ole kivuliaskaan. Mutta vaikeahan se on kissanpennulta kysyä, onko sinulle kipuja...

    Tsemppiä lääkäriin!

    VastaaPoista
  6. Voi Muru! :( Toivottavasti eläinlääkäristä tulee hyviä uutisia, voimia!

    VastaaPoista