Velociraptor

Otsikko kuulostaa ehkä hiukan oudolta kissablogiin, mutta se kuvaa oikein hyvin meidän pientä karvavauvaa. Mies totesi jo kai Mintun toisena päivänä, että tyttö kuulostaa velociraptorilta (Jurassic Parkista).
Mintun naukuminen ja muut oudot pikkuäänet kyllä kuulostavat dinosauruksen ääntelyltä enemmän kuin kissalta. Pieni ja kimeä ääni pienestä tytöstä.

Kehrätessään tyttö on taas paremminkin polttomoottori ilman äänen vaimenninta. Minttu hurahtaa käyntiin ja se kyllä kuuluu ainakin huoneen toiselle puolelle. Miten niin pienestä voikin tulla niin iso ääni.

Topin ja Tessan kehräys on Minttuun verrattuna nykyauton kunnon äänenvaimennettu hurina.

Ihmisläheinen kissa Minttu myös on. Välillä pitää vaan päästä ihmisen syliin tai viereen hurisemaan. Ei yhtään haittaa, että kolmaskin kisu on halimussukka.

Muuten kaikki vaikuttaa olevan jo todella hyvin, mutta Minttu on hiukan ärhäkkä ruokansa suhteen. Hänen kupilleen ei saa tulla KUKAAN, mutta hän saisi varastaa kaveri ruoat, jos siellä on parempaa tai muuten vaan kivempi kuppi. Onneksi Mintun kupin sijoittaminen muista metrin päähän on vaikuttanut yleensä riittävän. Ehkä se ruokamonsteri vähitellen tajuaa, että kyllä hänellekin riittää ja sitä voi syödä rauhassa.

Huomiota on kyllä riittänyt muillekin kissoille. Topi on mm. viettänyt puolet aamusta sylissäni ja Tessa kyllä muistaa ilmoittaa, kun haluaa huomiota.

Sain tänään ensi kertaa Tessan ja Mintun kiinni yhteissöpöilystä ja onneksi kamera oli vieressä!