sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Mikä tuo on ja mitä se täällä tekee?

Joku on ehkä saattanut miettiä, miksi mietimme kahden kissan kanssa neljännen hiekkiksen käyttöön ottoa. Uusi kuljetuslaukku/rattaatkin oli vihje, joka tosin olisi selittynyt kyllä ihan pentujen kasvamisella isoksi.

Meille tuli tänä aamuna kolmas kissa. Olen jo pidemmän aikaa vilkuillut eläinsuojeluyhdistysten ja rotukissojen kasvattajien sivuja haaveena kolmas kissa. Sen ei pitänyt kuitenkaan olla kovin ajankohtainen, mutta pari viikkoa sitten törmäsin kuntamme esyn sivuilla Minttu nimiseen kilpparipentuun. Tyttö oli niin suloisen näköinen, että kävimme paikan päällä samana iltana katsomassa tyttöä. Sitten se oli menoa. Mieskin ihastui tuohon ihanaan karvapalloon, joka oli kesy ja leikkisä ja niin suloinen.

Esyllä oli myös aikuinen kilpparivalkoinen Mandy tyttö, joka vaikutti ihanalta, mutta valitsimme pennun. Minttu oli ollut esyllä vain muutaman päivän, joten piti ensin odottaa pari viikkoa, jotta mahdollinen omistaja voisi tulla hakemaan tytön. Laitoimme tytön kuitenkin varaukseen (ja hyvä niin, sillä muitakin ottajia ilmestyi myöhemmin). Minttu rokotettiin viikko sitten ja tänään sitten haimme pennun, vaikka torstaina olisimme jo tytön saaneet, jotta rokotus ehtii vaikuttaa edes viikon ja olemme molemmat koko päivän kotona.

Ensimmäisen tunnin Minttu oli jomman kumman ihmisen seurassa makuuhuoneessa, jotta tottuisi meihin ja asunnon hajuihin. Sen jälkeen piti vaihtaa Topi ja Tessa makkariin haistelemaan ja Minttu muualle tutkimaan. Minttu kuitenkin päätti yrittää jo itse ulos ovesta ja päätyi nenätysten Topin kanssa. Kumpikaan ei reakoinut negatiivisesti, joten annoimme Mintun sitten tulla suoraan tutustumaan muihin.

Todella hyvin kyllä on mennyt. Kissat ovat jo leikkineet yhdessä ja vain vähän sähinää ja Topi on hiukan läpsinyt Minttua, mutta kavereita noista vielä tulee. Sähinätkin on tullut silloin, kun esim. Minttu on tullut liian lähelle Topia yllättäen tai Minttu on ajettu nurkkaan kahden haistelijan toimesta ja Topi on vähän läpsäissyt.

Minttu saa kuitenkin vielä olla osan päivää ja alkuun yöt makkarissa, jotta saa nukkua, syödä ja käydä hiekkiksellä rauhassa. Isommatkin kakarat voi rentoutua, kun toista ei tarvitse vahtia niin paljon. Minttu kävi jo pisulla kerran ja kaksi uteliasta nenäähan siinä oli ihan vieressä tutkimassa, mitä se tekee.

Aluksi luulin (suureksi osaksi esyn valokuvan, valaistuksen ja tietämättömyyteni), että Minttu on sinikilppari, mutta kyllä tyttö vaikuttaisi päivän valossa hopeakilpparilta ja karvatkin on juuresta vaaleita. Kuvio on luultavasti tiikeri.

Ihana leikkisä tapaus tämä tyttö, vaikka ihmiset hiukan vielä pelottaa, vaikka kesy onkin, ja äkkinäisiä liikeitä täytyy välttää. Eiköhän Minttu pian kotiudu ja opi, että me ollaan kivoja ja kilttejä tyyppejä. Topi ja Tessa on ainakin todettu hyviksi leikkikavereiksi.


PS. Äsken yllätyttiin kaikki neljä vanhaa asukasta, kun alkoi kuulua kauhea murina ja ihmeteltiin kuka se on. No sitten Topi ja Tessa lähtivät oikein ärhäkkää ääntä karkuun kupeilta ja Minttuhan se on näköjään ruokakuppien valtiatar.
Pitää nyt sitten huolehtia, että erityisesti alistuvampi Tessa saa myös syötyä. Tosin tällä kertaa murinan syy taisi olla kavereitten paremmat pöperöt, kun Mintulle tarjottiin loppuja jo seisseestä ruoasta.

4 kommenttia:

  1. Onnea uudesta kissavauvasta, varmaan helposti kaikki tottuvat toisiinsa ja kaverustuvat, onhan ne kaikki vielä niin nuoriakin...

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)

    Kyllä alku vaikuttaa hyvältä ja Topi ja Minttu leikkivät jo yhdessä. Tessa vaan on alkanut vihoitella sähisemällä myös vanhalle kaverilleen, jos tulee liian lähelle. Toivottavasti se pian leppyy ja tajuaa Mintun leikkikaveri potentiaalin.

    Topi tuli just selän taakse pesemään Minttua <3

    VastaaPoista
  3. Aaaaa ihanaa teilläki vauvakissu! Ja en oo arvannu mitään vaikka vinkkejä on ollu kuinka paljon blogissa! Voi ihanuutta! Aika tosi suloinen otus tämä uusi tulokas ja Topi ja Tessa näyttää hurjan isoilta! :D
    Voi vitsi mikä ihana katras teillä <3

    VastaaPoista